Timpurit keräsivät kimpsunsa ja kampsunsa ja siirtyivät vaihteeksi muille työmaille. Taitaa meidän talo nyt taas hiljentyä toviksi. Katto saatiin kauttaaltaan paneloitua, lukuunottamatta pientä kaistaletta eteisessä. Sille lienee joku järkevä selitys, mikä vain ei ole meidän tiedossa. Nähdäkseni kuitenkaan paneelit eivät loppuneet kesken (ainakin käyttökelpoisen oloisia näytti olevan hylättynä rojukasassa). Katto näyttää muuten hienolta! Timpurit olivat siivonneet hienosti jälkensä ja sisällä mahtui jo liikkumaankin ilman ongelmia. Olkkarissa on vain takkaelementit (kuva on ajalta ennen timpureiden lähtöä).

Tällä hetkellä lattialämmityksen kohtalo on myöskin vähän kysymysmerkki. Meidän käsityksen mukaan se ei vielä ole päällä, vaikka sähkäri on kai saanut tällä erää hommansa valmiiksi ja alunperin oli puhe että lämmitys olisi pitänyt saada päälle jo reilu viikko sitten.  Tai jos on, niin kukaan ei ole meille kertonut. Keittiössä on jo yksi toimiva pistorasia.

Vesimittarin sisään on ilmestynyt vettä, jota ihmettelimme myöskin. Nopean googlauksen jälkeen tulimme siihen tulokseen, että se on ganska normalt. Ilmeisesti. Hassua kuitenkin. Ei ole muuten vielä kovin paljon tuota vettä tuhlattu.

 

Vielä yksi kuva saunasta. Oli paneloitu tosi siististi.