Kävin tänään siivoamassa työmalla ja taas on pihalla yksi peräkärryllinen vähemmän roinaa. Kaukana siististä ollaan silti yhä. Puutavaraa on ihan älyttömästi. Pitäisikin kyhätä jonkinmoinen alusta johon saisi kasattua poltettavaksi kelpaavan puun. Ensi talvena taitaa takka lämmetä lähinnä laudanpätkillä. Painekyllästetyt jsa muu käsitelty puutavara joutaa kaatopaikalle.

Siivoamisen ohella kaivoin hiekasta ja irrottelin tallin perustuksen styroksit katoksen puoleiselta sivustalta. Olihan hikinen duuni! Homma oli aloitettu jo aikaisemmin mutta sain sen nyt tehtyä loppuun. Perustuksen ja styroksin väliin oli päässyt vesi lillimään, joka piti saada pois, että perustus pääsee kuivumaan. Ja koska aikomus ei ole tehdä umpitallia tai eristystä, styroksit olivat kaiken kaikkiaan turhia. Ja rumia. Koska emme aio tehdä katokseen betonilattiaa vaan jättää sen ihan vain soralle, styroksit olisivat jääneet näkyviin.

Työmiehet katselivat harmistuneena olkkarin alttialla olevaa takkaelementtikasaa. Katto pitäisi päästä huomenna paneloimaan, mutta elementit ovat tiellä. Mutta minkäs teet, kun elementtejä ei voi uloskaan jättää ja takka pitäisi asentaa torstain ja perjantain aikana (JEE!). Alottakoot paneloimisen yläkerrasta.

Sauna oli jo kauttaaltaan paneloitu, samoin alakerran kylppärin katto. Kaikki seinät oli jo levytetty ja sähkärikin näytti saaneen hommansa valmiiksi. Voi ihme! Tätä junaa ei pysäytä mikään ja hyvä niin. Talo edistyy vääjäämättä ja ainakin tällä hetkellä aikataulussa (koputetaan puuta). Tännän ei kamera tullut matkaan, mutta eiköhän tällä viikolla vielä pääse taas rauhassa räpsimään kuvia kun työmaa taas hetkeksi vähän hiljenee. Ainakin extranetin mukaan marraskuu tulee olemaan varsin hiljaista aikaa työmaalla. Sisustustyöt ja kalustaminen tapahtuu lähinnä joulu-tammikuussa.

-----

Vaihtelu virkistää.. siksi uusi ulkomuoto blogilla.