Oikovedokset lähtivät perjantaina takaisin Designtalolle. Jei! Ensi viikon ohjelmassa on selvitellä autokatoksen tilannetta. En odota lainkaan innoissani autotalliedustajan kanssa puhumista. Sen verran innoton kaveri oli viimeksi ratkomaan pulmia ja korjaamaan puutteita, että en odota kovin paljon asiakaspalvelualttiinpaa lähestymistä seuraavallakaan kerralla . Yksi kommentti, joka suunnattiin kohti rakennusvalvontaa liittyi jollain lailla välimerkkeihin ja intiimiin toimintaan.

Tänään kävimme taas porukalla ihmettelemässä tien edistymistä ja näyttämässä appiukolle talon paikka. Nyt olikin paikalle ilmestynyt jo pätkä oikeaa tietä. Sellaisen havainnon teimme, että varsinainen tie tulee jokusen metrin sivuun siitä, mihin alun perin tienpohjaa oli kaivettu. Joten aika leveältä kaistaleelta maa siinä myllätään kun vedetään viemäreitä ja kaapeleita ja mitä lie vielä. Nyt näyttivät tiealueen rajatolpatkin järkeviltä, kun tiesi, että kyllä se tie tosiaan tulee tuonne lumihankeen.

Maaperätutkimuksen jäljiltä tontille oli ilmestynyt myös jonkinlaisen kulkupelin jäljet sekä tolpat niille kohdille mistä kairaukset oli tehty (tai näin ainakin tulkitsin tontille ilmestyneiden tolppien funktion). Nyt oli jo siis huomattavasti helpompi hahmottaa talon sijainti tontilla, kun maaperätutkimusmateriaalista löytyvästä kartasta näki, mistä kohdasta oli kairattu.

Tontin etunurkka nousee kallion päälle. Se saattaa aiheuttaa huomattavia lisäkustannuksia. Jos kaupunki sen sallii, niin taloa kannattaisi työntää vielä metri-pari kauemmas tien raunasta.

 

 ...

Edit

Tutkailin valokuvia, asemakaavakarttoja, viemärikarttoja ja katusuunnitelmakarttoja ja totesin, että mitä todennäköisimmin kaupunki hoitaa (ainakin osittain) räjäytyshommat meidänkin puolesta rakentaessaan tietä ja kunnallistekniikkaa. Minun nähdäkseni tie kiipeää korkealle kalliolle, aina tuon suurimman kiven taakse asti. Toivottavasti kaupunki ei räjäytä kaikkia ympäröiviä puita siinä samalla.