Lyhyestä virsi kaunis.

Louhinnan kanssa tuli ongelmia. Oli hiuskarvan varassa, ettei mennyt koko homma reisille. Sitä myöten meni sitten maaurakoitsija vaihtoon. Oli pakko. Tästä myohemmin lisää, kunhan kuviot taas selkiytyvät. Sain kuitenkin lupauksen, että talotoimitus ei myöhästy ainakaan tämän takia.

---

Edit 20.7.

Kuvio oli aikamoisen monimutkainen, mutta yritän nyt diplomaattisesti vähän valottaa tätä sotkua pääpiirteissään.

Olimme sopineet naapurin kanssa yhteisestä louhinnasta ja kaiken piti olla kunnossa. Viime perjantaina dynamiittimies soitteli näreissään, koska maaurakoitsija ei saapunut paikalle, vaikka asiasta oli sovittu. Maaurakoitsija oli sopinut kaksi päällekkäistä keikkaa, eikä pystynyt hoitamaan molempia erinäisten väärinkäsitysten ja kommunikaatio-ongelmien takia. Dynamiittimies painotti, että maanantaina olisi pakko olla kaivuri paikalla tai homma on niiltä osin ohi. Hän oli raivannut kiireiseen kalenteriinsa tilaa juuri maanantaille ja seuraava mahdollisuus olisi vasta hamassa tulevaisuudessa. Monen puhelun jälkeen viimein sunnuntai iltana näytti siltä, että kaivuri saataisiin maanantaina paikalle. Niinpä dynamiittimies kävi aamulla lataamassa naapurin kivet täyteen räjähteitä. Kuinka ollakkaan, tässä vaiheessa selvisi, että kaivuria ei olekkaan saatavilla (tähän liittyi mm. hajonnut kaivuri ja lisää kommunikaatio-ongelmia). Räjäytystä ei voisi tehdä ilman kaivuria, joka nostelisi täkkäysmatot paikoilleen.  Toisaalta olisi erittäin huono asia, jos räjähteet jäisi maahan. Mikä neuvoksi? Ainoastaan kaivurilla pääsisi naapurin tontille, koska siellä oli jo kaivettu ojat auki. Naapuri oli tavoittamattomissa, joten asian selvittely lankesi minulle. Tässä vaiheessa alueella ei ollut yhtäkään kaivuria, joka olisi saatu apuun. Joku piti saada apuun ja pian, saman päivän aikana. Soitto Haavistolle, joka onneksi lupasi auttaa.

Joten nyt ollaan tässä: tontilla on 170 kuutiota räjäytettyä kalliota (joka on paljon!)  ja Haavisto hoitaa maatyöt loppuun.  Dynamiittimies oli muuten ihan huippu kaveri ja tosi reilu (ja pitkäpinnainen!).