Eilisen päivän vietin puhelimessa. Kännykän lokiin kirjautui 43 puhelua ja viestiä, joista murto-osa (ehkä viisi) ei ollut tavalla tai toisella rakennusprojektiin liittyvä. Mitään erityisen näkyvää en noiden puheluiden aikana saanut aikaiseksi. Lähinnä selvittelin sähkö- ja lvi-asioita, louhintaa, talon nurkkien merkkausta, maatöiden etenemisaikataulua ja muuta sellaista.

Kaupungilta joku käy merkkaamassa rakennusten paikan viimeistään huomenna. Lähinnä se tässä vaiheessa kiinnostaa siksi, että tiedetään miten lähellä kallio on ja kuinka paljon sitä tarvitsee räjäyttää.  Myöskin salaojien ja muiden paikalleenlaitto huomattaasti helpottuu. Vastaava mestari soitteli ja sanoi, että meidän kannattaisi käydä askartelemassa linjapukit, jotta nurkkia ei tarvitsisi myöhemmin merkata uudestaan, koska tolpat sieltä kuitenkin maatöiden aikana vielä hukkaan joutuvat. Mahdammekohan osata?

Kallio käydään räjäyttämässä loppuviikosta - torstaina tai perjantaina - ja samaan aikaan palaa maaurakoitsija tontille tekemään omaa hommaansa. Tonttikeskus pitäisi tulla RG talotekniikalta ensi tai sitä seuraavalla viikolla, jonka jälkeen Tampereen Verasta joku käy jatkamassa tyngän sähköakaapelin ja kytkemässä sen tonttikeskukseen. Emme tarvitse erillistä työmaasähköä, vaan sähkökaappi jakelee myös rakennusaikana tarvittavat elektronit. Myöhemmin se sitten siirretään lopulliseen paikkaansa talon seinään (, mikä on yksi DT:n outous: sähkökaapin tulee ehdottomasti olla talon seinässä, vaikka autokatos olisi järkevämpi paikka). Maatöiden kanssa ei ole hirvittävää hoppua. Niitä tehdään tässä parin seuraavan viikon aikana niiltä osin kun voidaan ja odotellaan, että saadaan sähkö. Sen jälkeen saadaan kaikki putket ja kaapelit kaivettua maahan ja peitettyä. Sitten onkin perustusten vuoro elokuun tokalla viikolla.

Teimme muuten sellaisen ekologisen päätöksen miehen kanssa, että säästämme energiaa emmekä hanki kuivausrumpua. Tai no, eihän kyse ole säästämisestä vaan energiankulutuksen lisäämisen rajoittamisesta. "Osta nyt Megagizmo 50% alennuksella ja säästä!. Laite, jota et edes tiennyt tarvitsevasi!" Luonto kiittää luonnonystävää.