maanantai, 3. syyskuu 2012

Kesä jää taakse...

Pitkän tauon jälkeen palasin Vuodatukseen huomatakseni ylläpidon viestin, että kuvapalvelin oli pragannut joskus kesällä ja kaikki kuvat sitämyöten kadonneet.. Enpä taida jaksaa kuvia ladata uudestaan, mutta tässä pari päivityskuvaa maalatusta talosta, sekä melkein valmiista pihasta.







maanantai, 26. maaliskuu 2012

Kevättä kohti











torstai, 1. maaliskuu 2012

Kotona

Viimeinen viikko on ollut malkoisen rankka ja stressaavakin. Sitä kun toivoisi, että kaikki tavarat sujahtaisivat paikoilleen silmän räpäyksessä. Niinhän ei tietenkään ole, vaan pitää sietää epäjärjestystä. Osa elämästämme on vielä sievästi pahvilaatikoissa ja Ikean kasseissa. Pikkuhiljaa tavarat kuitenkin alkavat löytää omat paikkansa.

Verhotangot puuttuvat ja niiden paikalleensaaminen onkin seuraava puhdetyö listalla. Pieni on nukkunut päiväunensa majassa: kerrossängyn alapunkkaan on viritetty peitot ja täkit verhoiksi, että saa vähän hämärässä koisia. Suurin osa valaisimista on jo paikaillaan. Osan kanssa vielä pohditaan, mitä laitetaan ja minne. Vanhat kun eivät vain oikein istu tänne. Sama koskee monia kalusteitakin. Varsinkin koivunäriset lundiat ovat kokeneet aikamoisen inflaatiion ja ovat jotenkin aivan väärässä paikassa täällä tummanruskean sisustuksen keskellä. Viikon mittaan onkin tullut ravattua huonekaluliikkeissä enempi ja vähempi. Mies osallistui omalta osaltaan sisustamiseen. Valitsi hienot jalat kajareille ja ison TV:n laugh.

Kuitu toimii kuin unelma. Satameganen yhteys on luksusta vanhan megasen rinnalla. Eipä töki Yle Areena, ei. Mattoja on lattioilla tasan kaksi: olkkarissa ja yläaulassa. Enempää ei tule. Näkyy kaunis lattia ja on helppo siivota. Eilen illalla näpersimme pyyhekoukut kylppärin seiniin. Saunaa ei ole vielä ennätetty sisäänajaa. Lauteet on kuitenkin öljytty ja odottelevat takamuksia koeistumaan. Tytöt kyllä jo ennättivät saunan testata leikkipaikkana.

Sitten pieni askel ajassa taaksepäin. Viime perjantaina oli käyttöönottokatselmus jossa ei ilmennyt mitään huomautettavaa. Sen jälkeen työmaapäällikkö luovutti meille virallisesti talon. Samassa yhteydessä kasattiin lista puutteista/korjattavista asioista (listalla oli pikkujuttuja, kuten jääkaapin risa hylly ja ovenkahvasta puuttuva metallihela). Lauantaina muutettiin muutaman apulaisen kera. Nyt on siis lähes viikko takana uudessa talossa..



                           Ihanaa olla kotona ...   heart





torstai, 23. helmikuu 2012

Kaunis koti


Valmis.





































Ikävä yllätys illalla oli tämä:





Naapurin katolta on tullut lumet alas ryminällä ja vienyt mennessään meidän autokatoksen rännin. Harmillista, mutta näitä sattuu.

tiistai, 21. helmikuu 2012

Viime hetken säätöä

Pientä pöksyjen tutinaa aiheuttaa viime hetken hässäkässä paperisota. Muuttotarkastus ja talon luovutus on sovittu perjantaiksi ja siellä pitäisi olla pino virallisia papereita lyödä kaupungin miehen (seksististä, mutta mies se kuitenkin on) kouraan.

Ainakin KVV- ja IV- pöytäkirja, ilmastoinnin säätö- ja mittauspöytäkirja, sähkötöiden varmennuspöytäkirja ja energiatodistus. Tuo viimeksi mainittu löytyy ja sähkötöiden pöytäkirja pitäisi saada huomenna (?) kun sähkäri käy tekemässä viimeiset säädöt. KVV- ja IV- pöytäkirjat pitäisi kuulemma jo olla valmiina. Kävimme penkomassa talolle jätettyä paperiläjää, eikä meille aivan selvinnyt, löytyykö nuo paperit nivaskasta. Jos jonkinmoista lippulappua siellä on muttei mitään juuri tuon nimistä. Löytyi kyllä LVI tarkastuspöytäkirja, mutta typötyhjänä ja allekirjoittamatta. Selvitelläänpä siis tätä, jotta saataisiin muuttolupa perjantaina.

Tänään on melkein kaikki viimeistelytyöt saatu tehtyä: yläkerta on jo ovenkahvoja myöten valmis (paitsi se mokoma suihkukaappi!). Alakertakin alkaa jo olemaan kunnossa: lauteet ovat paikoillaan, kylppärin ja saunan ovi paikoillaan, liesikupu asennettu.



Hana vielä puuttuu ja ulko-ovi. Huomenna toivonmukaan viimeisetkin tekemättömät työt saadaan tehtyä. Maalarin pitäisi käydä paikkaamassa seinien rääppeitä. Pitänee vielä kysellä/muistuttaa sähkäriä autokatoksen sähköistä. Se asia on vielä vaiheessa.. Niin ja hip hei: Eltel oli käynyt asentamassa kuitupäätelaitteen. Meillä siis mitä ilmeisemmin on myös netti toiminnassa.

Mies on nyt viimeiset viionloput ahkeroinut autokatoksen kimpussa ja sai palosuojaukset tehtyä nyt viikonvaihteessa. Toivottavasti kelpaa kaupungin herroille.

Töissä on ollut kiirettä kun influessa jyllää ja työvoimasta pulaa. Itsekkin olen joutunut paikkaamaan muiden sairastuttua. Nyt kun on tätä muuttohässäkkää niin ei jaksaisi ylimääräisiä töitä tai pitkään venyviä kokouksia. Onneksi ensi viikolla on talviloma. Osaisikohan sitä olla vähän joutenkin??!!

Väkeä kiinnostaa kovasti valmistuva talo. Sunnuntaina blogi saavutti uuden ennätyksen kävijämäärässä. Jospa löytäisin vielä ennen muuttoa aikaa käydä kuvaamassa valmiin ja siivotun talon läpikotaisin, niin voisin pitää virtuaalisen talonäyttelyn.